Unten mailla

Ihmisellä on taipumus olla arvostamatta hyviä asioita elämässään. Näihin asioihin ei juuri kiinnitä huomiota ja niiden merkityksen ymmärtää usein vasta silloin, kun ne on menettänyt elämästään. Joillekin tällainen asia voi olla parisuhde, terveys tai esimerkiksi hyvä ystävä. Itse olen oppinut viime kuukausina arvostamaan unta! Ainut asia mitä oikeasti kaipaan ajasta ennen lasta on laadukas ja katkeamaton yöuni. Uni on myös terveydelle hyvin tärkeää. Unessa elimistö palautuu arjen rasituksesta ja mieli käsittelee uusia opittuja asioita. Liian vähäinen uni altistaa lihomiselle ja alentaa vastustuskykyä. Väsyneet aivot työskentelevät aliteholla ja pinna kiristyy helposti.

Viime keväänä raskauden loppuvaiheessa nukuin todella paljon. Yöunet olivat vähintään kymmenen tunnin mittaisia ja siihen päälle vielä tunnin tai parin päikkärit. En juurikaan kärsinyt mistään raskausvaivoista, jotka olisivat häirinneet yöunia. Nukkuminen oli ihanaa ja uni maittoi! 

Viivi oli vastasyntyneenä kova nukkumaan ja nukkui usein päivällä pitkät päikkärit ja yöllä noin 12 tunnin yöunet parilla yösyötöllä. Olen kiitollinen siitä, että meillä ei ole itketty öitä tai jouduttu kantamaan vauvaa pitkin kämppää. Puolivuotiaana Viivin yöunet kuitenkin häiriintyivät. Illalla ei neiti tahtonut mennä millään nukkumaan ja yöllä alkoi tulla heräämisiä kahden tunnin välein. 

Nyt kahdeksan kuukauden iässä uni on edelleen hyvin katkonaista. Viivi on oppinut kääntymään ja kääntyilee myös silloin kun pitäisi nukahtaa. Kun vihdoin ja viimein uni tulee silmään, niin yöllä heräillään tankkaamaan läheisyyttä tissille tai muuten vain äidin viereen. Välillä kääntymistä harjoitellaan yölläkin ja edellisyönä Viivi esittelikin äidille uusia taitojaan 02-04 välillä. Kaiken kruunaa Viivin juttelu keskellä yön pimeyttä. Herään siihen kun Viivi on kääntynyt sängyssään vatsalleen ja juttelee unihiirelleen "tä-tä-tä... tä-tä-tä". Niinä hetkinä muistelen kaiholla viime vuoden nukkumismaratoneja.

Ai minä nukkumaan vai? 

Vinkkejä Viivin unen parantamiseksi tulee niin neuvolasta, ystäviltä kuin netin keskustelupalstoiltakin. Monenlaista on jo kokeiltu ja vielä useampi kikka on vielä kokeilematta. Onneksi saan silloin tällöin ladata akkujani aamuisin, kun mieheni nousee pirteän Viivin kanssa aamutoimille. Toisinaan yö menee hienosti, kahdella syötöllä ilman muita valvomisia. Useimmiten aamuisin minulla on sellainen olo, kuin silmäluomet painaisivat tonnin. Yritän sanoa Viiville, että odota, äiti nukkuu vielä hetken. Neiti pöristelee tyytyväisenä vieressä ja aina kun avaan silmät hän hihkaisee iloista. Ja niin sitä taas uusi päivä käynnistyy enemmän tai vähemmän väsyneenä, mutta kuitenkin niin onnellisena.