Jälkiviisautta

Syyskuu 2009: 

"Tein taas aamulla raskaustestin. Se oli joku kaupan halpistesti ja jätin sen siihen vessan pöydälle odottamaan, kun menin suihkuun. Unohdin koko asian ja muistin sen vasta noin vartin päästä, kun menin vessaan. Epäuskoisena tuijotin testin kahta viivaa. Koko aamuna en pystynyt ajattelemaan mitään muuta. En soittanut edes Jussille vaan lähdin töihin. Iltapäivän kahvitauolla kävin apteekista ostamassa kalleimman testin. Pankin vessassa tuokin testi näytti plussaa. Hymyilin itsekseni koko loppupäivän ja odotin malttamattomana Jussia kotiin."

Lokakuu 2009: 

"Töiden jälkeen menin salille ohjaamaan bodypumpin ja spinningin. Pukukopissa juttelin Johannan kanssa. Johannalla on laskettu aika helmikussa ja vatsa näkyy jo hyvin. Johanna mietti kovasti, ottaisiko sikainfluenssarokotteen vai ei. Kuuntelin Johanna pohdintoja erittäin mielelläni, vaikka eihän hän eikä kukaan muukaan meidän salilla vielä tiennyt omasta salaisuudestani. Sikainfluenssa on jo levinnyt Suomeenkin ja raskaana olevat ovat kuulemma riskiryhmää."

"Iskä kysyi, aionko ottaa sen rokotteen vai en. En oikein osannut vielä sanoa. Juteltiin iskän kanssa, että ehkä on parasta ottaa se rokotus, niin ei ota mitään riskiä, jos kuitenkin sairastuu. Ei tiedetä, mitä raskaana olevan äidin sikainfluenssatartunta voi aiheuttaa sikiölle. Raskaana olevilla naisilla yleensä vastustuskyky alenee, joten siinäkin mielessä ehkä pitäis ottaa se rokotus. Lueskelin netistä asiasta ja siellä asiantuntijat vakuuttavat, että kaikkien riskiryhmissä olevien kannattaa ottaa rokotus. Kaipa mä sitten luotan asiantuntijoihin. Jos en ota rokotusta ja jotain tapahtuukin, niin syytän itseäni koko loppuelämäni. Jos otan rokotuksen ja jotain tapahtuu, niin voin syyttää muita." 

Marraskuu 2009: 

"Mulla oli tänään aamupäivällä toinen ultra (raskausviikko 12), koska viimeksi ei voitu ottaa niskapoimumittausta, kun vauveli olikin vasta 9. viikon ikäinen. Siispä menin äippäneuvolaan Nortamonkadulle. Hoitaja kysyi ennen ultraa, että laitetaanko sikapiikki. Rokotukset oli aloitettu riskiryhmille eilen. Kysyin hoitajalta, mitä muut raskaanaolevat on tuumineet siitä. En saanut hoitsulta oikein vastausta. Niinpä mä sit päätin ottaa piikin. Se kävi siinä niin kätevästi samalla, kun otettiin verenpaine. Iltapäivällä töissä mun käsi tuli tosi kipeeksi ja tulin väsyneeksi, taisi lämpökin nousta. Mun piti tänään töiden jälkeen ohjata jumppaa pankkilaisille, mutta päätin lähteä aikaisemmin töistä kotiin. Oli niin huono olo rokotuksen takia."

-----------------

Näin jälkikäteen ajateltuna en ottaisi rokotetta. Eihän Suomeen edes tullut vakavaa epidemiaa. Mutta vuosi sitten päätin luottaa asiantuntijoihin. Lääkärit, hoitajat, THL:n asiantuntijat, peruspalveluministerikin suositteli ottamaan rokotteen, joten minä otin. Ja suurin osa raskaana olevista ystävistänikin otti. Luojalle kiitos, ettei siitä tullut mitään sivuvaikutuksia Viiville. Ainakaan vielä sellaisia ei ole ilmennyt. 

Eilen tuli Yleltä ohjelma A-talk: sikarokotteesta narkolepsiaa. Ohjelma on katsottavissa vielä kuukauden. Katsoin ohjelman ja päällimmäisenä jäi mieleeni muutama asia. Miksi ihmeessä Suomessa suositeltiin raskaana oleville otettavaksi rokote, joka muun muassa Sveitsissä kiellettiin raskaan olevilta? Toisaalta, ohjelmassa rokotejohtaja Terhi Kilpi toteaa, että rokottamalla raskaana olevia todennäköisesti pelastettiin raskaana olevia äitejä ja sikiöitä, koska esimerkiksi Yhdysvalloissa odottavia äitejä kuoli. 

Narkolepsia on kamala sairaus. En voi väittää, että pystyisin ymmärtämään sairastuneiden lapsien vanhempien vihaa ja pettymystä tai surua lapsiensa sairauden vuoksi. Mutta toivon, että THL suoraselkäisesti ottaa tapahtuneesta vastuun ja sairastuneiden lasten perheet saavat tukea sairauden kanssa elämiseen. 

Mutta, mihin tässä maailmassa voi enää luottaa? Poliitikot ovat menettäneet uskottavuutensa vaalirahakohun ja lahjusepäilyjen myötä, terveydenhuollon sektori on menettänyt uskottavuutensa tämän sikainfluenssarokotehässäkän vuoksi, pankkiirit ja sijoitusneuvojat ovat menettäneet uskottavuutensa Blomqvistien sijoituskiistan ja pankkikriisin jälkeen... Mitä seuraavaksi? 

Sushi

Sain pikkusiskoltani Kristiinalta oikein kivan joululahjan. Paketista löytyi sushinvalmistusvälineet ja raaka-aineet. Niinpä tammikuun viimeisenä perjantaina kokoonnuimme viettämään sushi-iltaa Viivin, siskojeni ja Mummin kanssa. Myös Vaari tuli maistamaan sushia (uskalsi syödä yhden rullan) ja mieheni Jussi ei uskaltanut syödä ensimmäistäkään. Ehkä sitten seuraavalla kerralla....

Sushi-illan tyylikäs kattaus

Japanilainen ruoka on terveellistä, ravinteikasta ja kevyttä. Sushin perusraaka-aine on riisi. Sushiin kuuluu käyttää puhdistettua, valkoista riisiä, joka tosin on melko ravinneköyhää. Sen sijaan erittäin hyvä raaka-aine on nori eli kuivattu merilevälevy. Merilevä sisältää paljon kivennäisaineita ja vitamiineja, mutta vain vähän rasvaa. Näiden lisäksi sushiin voi käyttää erilaisia kasviksia, kalaa, kananmunaa tai vaikkapa tofua. Sushi ei siis todellakaan tarkoita ainoastaan raa'an kalan syömistä.

Me teimme tällä kertaa vain makirullia. Makin lisäksi on olemassa esimerkiksi nigiri ja temaki sushilajeja. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy paljon hyviä sushireseptejä esimerkiksi Nicehousen sivuilta täältä ja myöskin hyvä sushisivusto on täällä. Riisin keittäminen ja maustaminen riisietikalla oli melko haastavaa, mutta seuraavalla kerralla on jo varmaan helpompaa. Myös makirullien kasaaminen bambumaton päällä oli ensikertalaiselle melkoinen suoritus. Totesimme, että sushin valmistus on todellista käsityötä. Ensimmäiset tekemäni rullat olivat liian isoja, sillä laitoin liikaa riisiä. Seuraavat yksilöt onnistuivat vähän paremmin. Täytteinä käytimme siis riisin lisäksi kylmäsavulohta, kananmunaa, avokadoa ja kurkkua.

Kuvassa näkyy epämääräiset ja liian isot makisushit... Taustalla herkullista kylmäsavulohta.

Makirullat söimme soijakastikkeen ja wasabitahnan kanssa. Soija ja wasabi ovat sushissa se olennaisin juttu, joista tulee sushiin hyvä maku. Sushia nautimme vihreän teen kanssa, joka on tärkeä osa japanilaista ruokakulttuuria.

Viivi oli hyvä apukokki sushinvalmistuksessa. Tällä kertaa tosin apukokille ei tarjottu sushia. 

Ehdottomasti haluan pian tehdä sushia uudelleen. Sushista saa todella hyvän ja terveellisen illallisen. Ensimmäinen maistelukerta ei ehkä vielä sytytä, mutta sushille kannattaa antaa toinen ja kolmaskin mahdollisuus. Sen jälkeen sushiin saattaa jo jäädä vähän koukkuun. :)

Kuvat: Kristiina Jalonen

Unten mailla

Ihmisellä on taipumus olla arvostamatta hyviä asioita elämässään. Näihin asioihin ei juuri kiinnitä huomiota ja niiden merkityksen ymmärtää usein vasta silloin, kun ne on menettänyt elämästään. Joillekin tällainen asia voi olla parisuhde, terveys tai esimerkiksi hyvä ystävä. Itse olen oppinut viime kuukausina arvostamaan unta! Ainut asia mitä oikeasti kaipaan ajasta ennen lasta on laadukas ja katkeamaton yöuni. Uni on myös terveydelle hyvin tärkeää. Unessa elimistö palautuu arjen rasituksesta ja mieli käsittelee uusia opittuja asioita. Liian vähäinen uni altistaa lihomiselle ja alentaa vastustuskykyä. Väsyneet aivot työskentelevät aliteholla ja pinna kiristyy helposti.

Viime keväänä raskauden loppuvaiheessa nukuin todella paljon. Yöunet olivat vähintään kymmenen tunnin mittaisia ja siihen päälle vielä tunnin tai parin päikkärit. En juurikaan kärsinyt mistään raskausvaivoista, jotka olisivat häirinneet yöunia. Nukkuminen oli ihanaa ja uni maittoi! 

Viivi oli vastasyntyneenä kova nukkumaan ja nukkui usein päivällä pitkät päikkärit ja yöllä noin 12 tunnin yöunet parilla yösyötöllä. Olen kiitollinen siitä, että meillä ei ole itketty öitä tai jouduttu kantamaan vauvaa pitkin kämppää. Puolivuotiaana Viivin yöunet kuitenkin häiriintyivät. Illalla ei neiti tahtonut mennä millään nukkumaan ja yöllä alkoi tulla heräämisiä kahden tunnin välein. 

Nyt kahdeksan kuukauden iässä uni on edelleen hyvin katkonaista. Viivi on oppinut kääntymään ja kääntyilee myös silloin kun pitäisi nukahtaa. Kun vihdoin ja viimein uni tulee silmään, niin yöllä heräillään tankkaamaan läheisyyttä tissille tai muuten vain äidin viereen. Välillä kääntymistä harjoitellaan yölläkin ja edellisyönä Viivi esittelikin äidille uusia taitojaan 02-04 välillä. Kaiken kruunaa Viivin juttelu keskellä yön pimeyttä. Herään siihen kun Viivi on kääntynyt sängyssään vatsalleen ja juttelee unihiirelleen "tä-tä-tä... tä-tä-tä". Niinä hetkinä muistelen kaiholla viime vuoden nukkumismaratoneja.

Ai minä nukkumaan vai? 

Vinkkejä Viivin unen parantamiseksi tulee niin neuvolasta, ystäviltä kuin netin keskustelupalstoiltakin. Monenlaista on jo kokeiltu ja vielä useampi kikka on vielä kokeilematta. Onneksi saan silloin tällöin ladata akkujani aamuisin, kun mieheni nousee pirteän Viivin kanssa aamutoimille. Toisinaan yö menee hienosti, kahdella syötöllä ilman muita valvomisia. Useimmiten aamuisin minulla on sellainen olo, kuin silmäluomet painaisivat tonnin. Yritän sanoa Viiville, että odota, äiti nukkuu vielä hetken. Neiti pöristelee tyytyväisenä vieressä ja aina kun avaan silmät hän hihkaisee iloista. Ja niin sitä taas uusi päivä käynnistyy enemmän tai vähemmän väsyneenä, mutta kuitenkin niin onnellisena. 

Lupausten lunastusta

Olemme kaveriporukalla tehneet kahtena viimeisenä vuonna uudenvuodenlupaukset ja kirjoittaneet ne ystäväperheemme vieraskirjaan. Jollain tavalla lupaukset ovat vielä enemmän lupauksia, kun ne kirjoittaa ylös. Enkä varmasti olisi muistanut vuonna 2009 kirjoittamaani lupausta viime vuodenvaihteessa, ellei sitä olisi kirjattu. 

Vuodelle 2011 lupaukseni on, että opettelen tekemään kunnon kotiruokaa ja käyttämään meidän puuhellaa ruoanvalmistuksessa. Aloitin treenit heti tammikuun alussa ja olen nyt ehtinyt valmistaa jo useita maukkaita ruokia meidän hellassa. Onneksi on ollut kylmiä ilmoja, niin on voinut hehkuttaa hellaa oikein kunnolla. Tässä muutamia suosikkeja: 

Kermassa haudutettua broileria

Ostan nykyisin aina maustamattomia lihoja, sillä kaupan marinadit sisältävät valtavasti lisäaineita ja suolaa, joita en halua tarjota Viiville enkä syödä itse. Aluksi tuntui, etten saa lihaa maistumaan miltään, kun piti itse maustaa, mutta nyt olen pikku hiljaa oppinut. Erittäin maukasta broileria tuli, kun paistoin pihvit ensin pannulla ja maustoin suolalla, pippurilla ja hunajalla. Laitoin pihvit uunivuokaan ja kaadoin kermaa päälle. Pihvit hautuivat hellan uunissa noin tunnin verran.

Vasikan paahtopaistia

Ostin ennen joulua Ruokapuoti Lumosta Eskolan vasikanlihaa. Hinta oli suolainen ja minua vähän jännitti, josko pilaan lihan kokkailullani. Paahtopaisti lämpesi ensin tiskipöydällä pari tuntia ja sen jälkeen paistoin sen voissa pannulla ja lisäsin pintaan suolaa ja pippuria. Laitoin lihan paistopussiin ja työnsin hellan uumeniin. Luin keittokirjasta, että hyvä sisälämpötila olisi noin 65 astetta. Liha kypsyi uunissa rauhassa noin tunnin ja ensimmäisen kerran kun menin katsomaan, niin paistomittari näytti jo 82 astetta! oho! Ajattelin, että nyt on lihakikkare kuivahtanut korpuksi. Kääräisin lihan folion sisään hetkeksi vetäytymään ja sitten olikin aika maistaa tekelettä. Ei ollut ollenkaan huonoa! Tosin ei nyt mitään kovin suussasulavaakaan. Ensi kerralla täytyy olla vähän tarkempi siinä, miten kuumaksi uunin lämmittää ja kuinka kauan lihan antaa siellä paistua. 

Hirvenlihakeitto

Eilen tein elämäni ensimmäisen kerran lihakeittoa. En ole suuremmin lihakeiton ystävä, mutta mieheni tykkää siitä, joten ei muuta kuin lihakeiton tekoon. Saimme Viivin kummisedältä luullista hirvenlihaa, joka sopi kuulemma mainiosti keittolihaksi. Mutta en olisi ikinä uskonut, millainen homma lihakeitossa oikein on. Ensin keitin lihaklönttiä pari tuntia hellalla ja alkuvaiheessa kuorin ahkerasti veristä vaahtoa kattilasta pois. Lihan kypsyessä kuorin ja pilkoin kasan perunoita. Valitettavasti mulla ei ollut kotona kunnon juureksia, vaan käytin tällä kertaa pakastimesta keittojuurespussin. Siinä säästin aikaa ja vaivaa, mutta toisaalta hävisin keiton maussa. Kun liha oli valmis, siivilöin liemen ja laitoin sinne perunat ja juurekset kiehumaan. Veistelin lihan pieniksi paloiksi ja heitin kasvisten joukkoon. Lopputulos oli vähän mauton, mutta ensi kerralla muistan laittaa lisää suolaa ja pippuria ja laadukkaita itse pilkottuja tuoreita vihanneksia. 

Olen todennut, että hellalla kokkaileminen ei olekaan ollut niin vaikeaa kuin luulin. Koskaan en tiedä, mikä lämpötila uunissa on, mutta silti ruoanlaitto on onnistunut yllättävän hyvin. Kaiken hyvän lisäksi olen pystynyt säästämään kallista sähköä... 

Mutta täytyy myöntää, että kokkailu onnistuu nyt, kun en käy töissä. Minulla on aikaa puuhailla hellan äärellä Viivin harjoitellessa omia taitojaan lattianrajassa. Toista voi olla sitten, kun palaan töihin. Mutta sitä on vielä turha miettiä.... 

Sekaisin D:stä

Ja nyt ei ole kyse Dannysta, vaan d-vitamiinista. Aloitimme Viivin kanssa tänään muskarin ja siellä tuli toisten äitien kanssa puheeksi d-vitamiini ja sen saantisuositukset. Olen tähän asti popsinut 25 mikrogramman d-vitamiinivalmistetta, enkä ole miettinyt, mitä d-vitamiinia tuote sisältääkään. Viivi on saanut Jekovit-nimisiä d-tippoja, joista en muuta tiennyt, kuin että ne maistuvat todella pahalta. Muskarissa tänään keskusteltiinkin siitä, mitä d-vitamiinia pitäisi ottaa, D3- vai D2-vitamiinia. Suositus kuulemma olisi, että D3-vitamiinia. Jekovit-tippojen vaikuttava aine on tuo D2-vitamiini, joten kiinnostuin, että pitääkö nyt sitten vaihtaa merkkiä...

Niinpä oli pakko illan tullen päästä surffailemaan netin ihmeelliseen maailmaan ja selvittää, mikä ero on D2- ja D3 -vitamiineilla. Yleisesti puhutaan vain D-vitamiinista ja sen hyödyistä, enkä ollut tietoinen näistä vitamiinin alalajeista. D-vitamiinia tarvitaan elimistössä kalsiumin imeytymiseen ja sitä kautta luustoon. Lapsilla d-vitamiini vaikuttaa kasvuun ja motoriseen kehitykseen. Viime aikoina on nostettu esille d-vitamiinin vaikutus vastutuskyvyn vahvistumiseen.

D3-vitamiini eli kolekalsiferoli on eläinperäinen, eli elimistö itse valmistaa sitä. D2-vitamiini eli ergokalsiferoli on kasviperäinen eikä elimistö pysty sitä itse muodostamaan. Saamme ravinnosta molempia. Tutkimuksissa on pyritty selvittämään, imeytyykö D3-vitamiini paremmin ja nostaako se veren d-vitamiinipitoisuutta tehokkaammin kuin D2-vitamiini. Uusimpien tutkimustuloksien mukaan näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole, vaan säännöllisesti päivittäin otettuna molemmat nostavat veren d-vitamiinipitoisuutta samalle tasolle.


Oma johtopäätökseni on, että ilmeisesti sillä ei ole väliä, mitä d-vitamiinia syö. Tärkeintä varmasti on, että d-vitamiinia saa riittävästi. Toinen kysymys onkin, mikä on riittävästi. Monissa yhteyksissä on tullut esille, että nykyiset saantisuositukset eivät olisi riittäviä. Suomessa päivitettiin viime maanantaina 10.1.2011 D-vitamiinin saantisuositukset, mutta saantisuosituksia ei nostettu. Nyt yli 9-vuotiaille päivittäisen käytön ylärajana on 100 mikrogrammaa, kun aikaisemmin raja oli 50 mikrogrammaa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa saantisuositukset ovat paljon korkeampia kuin Suomessa. Miksiköhän Suomessa ollaan niin varovaisia? Joka tapauksessa näin talvisin kannattaa turvautua apteekin tai luontaistuotekaupan d-vitamiinivalmisteisiin. Se on tehokas tapa suojautua flunssaa vastaan! Tässä vielä lukemisen arvoinen puheenvuoro d-vitamiinin puolesta: Tohtori Tolonen: Ajankohtainen D-vitamiini.

Hautajaiset

Tämä on Mitä tänään syötäisiin -blogin viimeinen kirjoitus. En aio lopettaa kirjoittamista, mutta tämä blogi päättyy tähän. Seuraava blogi tulee koskemaan myös ruokaa ja ravitsemusta, mutta lisäksi muitakin ilmiöitä erityisesti liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin saralla. Tällä hetkellä yritän kovasti miettiä, mikä uudelle blogille nimeksi. Blogi siis jatkuu tällä samalla sivustolla, mutta uusi vuosi tuo mukanaan uusia kujeita. :) 

Kirjoitin viime syksystä lähtien 25 blogimerkintää. Sivuillani on käyty tähän mennessä yhteensä hurjat 2 272 kertaa. Parhaimpina päivinä on vierailtu lähes 50 kertaa. Joten ilmeisesti joku on lukenut blogiani, ellei sitten äitini vieraile sivustoilla monta kymmentä kertaa päivässä? 


Välillä olen miettinyt, että olenko ihan pöhkö, kun tänne nettiin kirjoittelen omia ajatuksiani ja mielipiteitäni, mutta kirjoittaminen on hauskaa ja minusta on kiva jakaa joitain asioita muiden ihmisten kanssa. Siispä jatkan taas pian kirjoittelua, kunhan olen ensin keksinyt blogilleni nimen. Ehdotuksiakin otetaan vastaan?? :) 

Kohti joulua

On ihmisiä, joille joulu on ennen kaikkea vanhojen perinteiden juhla. Aatto ja pyhät vietetään noin minuutin tarkalla aikataululla, jossa joulurauhanjulistus, kuusen koristelu, kirkko ja sauna ovat aina samassa paikassa. Toiset sen sijaan haluavat joka joulu vähän uusia sisustusjuttuja, juhlapäivät menevät fiiliksen mukaan ja joulupöydästä löytyy uusia kokeiluja. Itse olen vähän siitä välistä. Joidenkin joulujuttujen pitää olla perinteisiä, mutta erityisesti ruoan suhteen tykkään rikkoa kaavaa. 

Olen etsiskellyt erilaisia jouluisia reseptejä, joilla voisi piristää perinteistä jouluateriaa. Unelmoin siitä, että voisin joskus tarjoilla jouluateriaksi useamman ruokalajin illallisen annoksittain perinteisen "buffet-pöydän" sijaan. Minä en ole koskaan tehnyt jouluruokia omaan kotiini, kuten en vielä tänä vuonnakaan. Saamme jouluruokaa Viivin isovanhempien luona, joten kotiin ei kannata hankkia ruokaa pilaantumaan. 

Ennen kuin lähdet ostamaan jouluruokia, kannattaa käyttää kunnolla aikaa suunnitteluun. Silloin säästät ainakin aikaa ja rahaa! 

• Kuinka paljon ruokaa ostat? Juuri eilen julkaistiin tutkimus siitä, kuinka paljon ruokaa suomalaiset heittävät roskiin (ks. myös edellinen viestini). Jouluruokaa ei kannata tehdä liikaa. 
• Ostatko lähiruokaa vai kaukana tuotettua? Onneksi juures on jouluna suosittua ruokaa. Osta suomalaisia juureksia ja jos kukkarosi antaa myöden, niin luomua. Suomalaiset luomujuurekset ovat ravinnerikkaita ja niistä tulee hyviä laatikoita ja rosollia. 
• Onko joulukinkkusi tehotuotettua ulkomaalaista sikaa, joka on kasvatettu hormoneilla vai kotimaista, ehkä jopa luomua?
• Mitä teet itse ja mitä ostat valmiina? Jos on kiire ja stressi, niin turvaudu hyvillä mielin eineksiin. Parempi vaihtoehto on kuitenkin ostaa esimerkiksi myyjäisistä valmiita laatikoita, jotka on tehty aidoista raaka-aineista ilman turhia lisä- ja säilöntäaineita. 

Tässä vielä yksi vinkki jouluksi, jos joulusi ei mene pilalle perinteiden rikkoutuessa! :) 

Perinteisen riisipuuron tilalle luomuohrapuuro

Riisi tuodaan kaukaa maailman toiselta puolelta Suomeen. Riisin hiilijalanjälki on monikymmenkertainen verrattuna esimerkiksi perunaan. Joulupuurona voi syödä myös ohrapuuroa. Olen ostanut Lapin Pyörniltä Riihipuoti Oy:n luomuohrahiutaleita, jotka on tuotettu Riihikoskella. Hiutaleet ovat siis todellista lähiruokaa verrattuna Kiinasta tuotuun riisiin. Puuron voi keittää oikeaan raakamaitoon, eli prosessoimattomaan lehmänmaitoon, jota saa ainakin Lumosta.