Lupausten lunastusta

Olemme kaveriporukalla tehneet kahtena viimeisenä vuonna uudenvuodenlupaukset ja kirjoittaneet ne ystäväperheemme vieraskirjaan. Jollain tavalla lupaukset ovat vielä enemmän lupauksia, kun ne kirjoittaa ylös. Enkä varmasti olisi muistanut vuonna 2009 kirjoittamaani lupausta viime vuodenvaihteessa, ellei sitä olisi kirjattu. 

Vuodelle 2011 lupaukseni on, että opettelen tekemään kunnon kotiruokaa ja käyttämään meidän puuhellaa ruoanvalmistuksessa. Aloitin treenit heti tammikuun alussa ja olen nyt ehtinyt valmistaa jo useita maukkaita ruokia meidän hellassa. Onneksi on ollut kylmiä ilmoja, niin on voinut hehkuttaa hellaa oikein kunnolla. Tässä muutamia suosikkeja: 

Kermassa haudutettua broileria

Ostan nykyisin aina maustamattomia lihoja, sillä kaupan marinadit sisältävät valtavasti lisäaineita ja suolaa, joita en halua tarjota Viiville enkä syödä itse. Aluksi tuntui, etten saa lihaa maistumaan miltään, kun piti itse maustaa, mutta nyt olen pikku hiljaa oppinut. Erittäin maukasta broileria tuli, kun paistoin pihvit ensin pannulla ja maustoin suolalla, pippurilla ja hunajalla. Laitoin pihvit uunivuokaan ja kaadoin kermaa päälle. Pihvit hautuivat hellan uunissa noin tunnin verran.

Vasikan paahtopaistia

Ostin ennen joulua Ruokapuoti Lumosta Eskolan vasikanlihaa. Hinta oli suolainen ja minua vähän jännitti, josko pilaan lihan kokkailullani. Paahtopaisti lämpesi ensin tiskipöydällä pari tuntia ja sen jälkeen paistoin sen voissa pannulla ja lisäsin pintaan suolaa ja pippuria. Laitoin lihan paistopussiin ja työnsin hellan uumeniin. Luin keittokirjasta, että hyvä sisälämpötila olisi noin 65 astetta. Liha kypsyi uunissa rauhassa noin tunnin ja ensimmäisen kerran kun menin katsomaan, niin paistomittari näytti jo 82 astetta! oho! Ajattelin, että nyt on lihakikkare kuivahtanut korpuksi. Kääräisin lihan folion sisään hetkeksi vetäytymään ja sitten olikin aika maistaa tekelettä. Ei ollut ollenkaan huonoa! Tosin ei nyt mitään kovin suussasulavaakaan. Ensi kerralla täytyy olla vähän tarkempi siinä, miten kuumaksi uunin lämmittää ja kuinka kauan lihan antaa siellä paistua. 

Hirvenlihakeitto

Eilen tein elämäni ensimmäisen kerran lihakeittoa. En ole suuremmin lihakeiton ystävä, mutta mieheni tykkää siitä, joten ei muuta kuin lihakeiton tekoon. Saimme Viivin kummisedältä luullista hirvenlihaa, joka sopi kuulemma mainiosti keittolihaksi. Mutta en olisi ikinä uskonut, millainen homma lihakeitossa oikein on. Ensin keitin lihaklönttiä pari tuntia hellalla ja alkuvaiheessa kuorin ahkerasti veristä vaahtoa kattilasta pois. Lihan kypsyessä kuorin ja pilkoin kasan perunoita. Valitettavasti mulla ei ollut kotona kunnon juureksia, vaan käytin tällä kertaa pakastimesta keittojuurespussin. Siinä säästin aikaa ja vaivaa, mutta toisaalta hävisin keiton maussa. Kun liha oli valmis, siivilöin liemen ja laitoin sinne perunat ja juurekset kiehumaan. Veistelin lihan pieniksi paloiksi ja heitin kasvisten joukkoon. Lopputulos oli vähän mauton, mutta ensi kerralla muistan laittaa lisää suolaa ja pippuria ja laadukkaita itse pilkottuja tuoreita vihanneksia. 

Olen todennut, että hellalla kokkaileminen ei olekaan ollut niin vaikeaa kuin luulin. Koskaan en tiedä, mikä lämpötila uunissa on, mutta silti ruoanlaitto on onnistunut yllättävän hyvin. Kaiken hyvän lisäksi olen pystynyt säästämään kallista sähköä... 

Mutta täytyy myöntää, että kokkailu onnistuu nyt, kun en käy töissä. Minulla on aikaa puuhailla hellan äärellä Viivin harjoitellessa omia taitojaan lattianrajassa. Toista voi olla sitten, kun palaan töihin. Mutta sitä on vielä turha miettiä.... 

Sekaisin D:stä

Ja nyt ei ole kyse Dannysta, vaan d-vitamiinista. Aloitimme Viivin kanssa tänään muskarin ja siellä tuli toisten äitien kanssa puheeksi d-vitamiini ja sen saantisuositukset. Olen tähän asti popsinut 25 mikrogramman d-vitamiinivalmistetta, enkä ole miettinyt, mitä d-vitamiinia tuote sisältääkään. Viivi on saanut Jekovit-nimisiä d-tippoja, joista en muuta tiennyt, kuin että ne maistuvat todella pahalta. Muskarissa tänään keskusteltiinkin siitä, mitä d-vitamiinia pitäisi ottaa, D3- vai D2-vitamiinia. Suositus kuulemma olisi, että D3-vitamiinia. Jekovit-tippojen vaikuttava aine on tuo D2-vitamiini, joten kiinnostuin, että pitääkö nyt sitten vaihtaa merkkiä...

Niinpä oli pakko illan tullen päästä surffailemaan netin ihmeelliseen maailmaan ja selvittää, mikä ero on D2- ja D3 -vitamiineilla. Yleisesti puhutaan vain D-vitamiinista ja sen hyödyistä, enkä ollut tietoinen näistä vitamiinin alalajeista. D-vitamiinia tarvitaan elimistössä kalsiumin imeytymiseen ja sitä kautta luustoon. Lapsilla d-vitamiini vaikuttaa kasvuun ja motoriseen kehitykseen. Viime aikoina on nostettu esille d-vitamiinin vaikutus vastutuskyvyn vahvistumiseen.

D3-vitamiini eli kolekalsiferoli on eläinperäinen, eli elimistö itse valmistaa sitä. D2-vitamiini eli ergokalsiferoli on kasviperäinen eikä elimistö pysty sitä itse muodostamaan. Saamme ravinnosta molempia. Tutkimuksissa on pyritty selvittämään, imeytyykö D3-vitamiini paremmin ja nostaako se veren d-vitamiinipitoisuutta tehokkaammin kuin D2-vitamiini. Uusimpien tutkimustuloksien mukaan näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole, vaan säännöllisesti päivittäin otettuna molemmat nostavat veren d-vitamiinipitoisuutta samalle tasolle.


Oma johtopäätökseni on, että ilmeisesti sillä ei ole väliä, mitä d-vitamiinia syö. Tärkeintä varmasti on, että d-vitamiinia saa riittävästi. Toinen kysymys onkin, mikä on riittävästi. Monissa yhteyksissä on tullut esille, että nykyiset saantisuositukset eivät olisi riittäviä. Suomessa päivitettiin viime maanantaina 10.1.2011 D-vitamiinin saantisuositukset, mutta saantisuosituksia ei nostettu. Nyt yli 9-vuotiaille päivittäisen käytön ylärajana on 100 mikrogrammaa, kun aikaisemmin raja oli 50 mikrogrammaa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa saantisuositukset ovat paljon korkeampia kuin Suomessa. Miksiköhän Suomessa ollaan niin varovaisia? Joka tapauksessa näin talvisin kannattaa turvautua apteekin tai luontaistuotekaupan d-vitamiinivalmisteisiin. Se on tehokas tapa suojautua flunssaa vastaan! Tässä vielä lukemisen arvoinen puheenvuoro d-vitamiinin puolesta: Tohtori Tolonen: Ajankohtainen D-vitamiini.

Hautajaiset

Tämä on Mitä tänään syötäisiin -blogin viimeinen kirjoitus. En aio lopettaa kirjoittamista, mutta tämä blogi päättyy tähän. Seuraava blogi tulee koskemaan myös ruokaa ja ravitsemusta, mutta lisäksi muitakin ilmiöitä erityisesti liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin saralla. Tällä hetkellä yritän kovasti miettiä, mikä uudelle blogille nimeksi. Blogi siis jatkuu tällä samalla sivustolla, mutta uusi vuosi tuo mukanaan uusia kujeita. :) 

Kirjoitin viime syksystä lähtien 25 blogimerkintää. Sivuillani on käyty tähän mennessä yhteensä hurjat 2 272 kertaa. Parhaimpina päivinä on vierailtu lähes 50 kertaa. Joten ilmeisesti joku on lukenut blogiani, ellei sitten äitini vieraile sivustoilla monta kymmentä kertaa päivässä? 


Välillä olen miettinyt, että olenko ihan pöhkö, kun tänne nettiin kirjoittelen omia ajatuksiani ja mielipiteitäni, mutta kirjoittaminen on hauskaa ja minusta on kiva jakaa joitain asioita muiden ihmisten kanssa. Siispä jatkan taas pian kirjoittelua, kunhan olen ensin keksinyt blogilleni nimen. Ehdotuksiakin otetaan vastaan?? :) 

Kohti joulua

On ihmisiä, joille joulu on ennen kaikkea vanhojen perinteiden juhla. Aatto ja pyhät vietetään noin minuutin tarkalla aikataululla, jossa joulurauhanjulistus, kuusen koristelu, kirkko ja sauna ovat aina samassa paikassa. Toiset sen sijaan haluavat joka joulu vähän uusia sisustusjuttuja, juhlapäivät menevät fiiliksen mukaan ja joulupöydästä löytyy uusia kokeiluja. Itse olen vähän siitä välistä. Joidenkin joulujuttujen pitää olla perinteisiä, mutta erityisesti ruoan suhteen tykkään rikkoa kaavaa. 

Olen etsiskellyt erilaisia jouluisia reseptejä, joilla voisi piristää perinteistä jouluateriaa. Unelmoin siitä, että voisin joskus tarjoilla jouluateriaksi useamman ruokalajin illallisen annoksittain perinteisen "buffet-pöydän" sijaan. Minä en ole koskaan tehnyt jouluruokia omaan kotiini, kuten en vielä tänä vuonnakaan. Saamme jouluruokaa Viivin isovanhempien luona, joten kotiin ei kannata hankkia ruokaa pilaantumaan. 

Ennen kuin lähdet ostamaan jouluruokia, kannattaa käyttää kunnolla aikaa suunnitteluun. Silloin säästät ainakin aikaa ja rahaa! 

• Kuinka paljon ruokaa ostat? Juuri eilen julkaistiin tutkimus siitä, kuinka paljon ruokaa suomalaiset heittävät roskiin (ks. myös edellinen viestini). Jouluruokaa ei kannata tehdä liikaa. 
• Ostatko lähiruokaa vai kaukana tuotettua? Onneksi juures on jouluna suosittua ruokaa. Osta suomalaisia juureksia ja jos kukkarosi antaa myöden, niin luomua. Suomalaiset luomujuurekset ovat ravinnerikkaita ja niistä tulee hyviä laatikoita ja rosollia. 
• Onko joulukinkkusi tehotuotettua ulkomaalaista sikaa, joka on kasvatettu hormoneilla vai kotimaista, ehkä jopa luomua?
• Mitä teet itse ja mitä ostat valmiina? Jos on kiire ja stressi, niin turvaudu hyvillä mielin eineksiin. Parempi vaihtoehto on kuitenkin ostaa esimerkiksi myyjäisistä valmiita laatikoita, jotka on tehty aidoista raaka-aineista ilman turhia lisä- ja säilöntäaineita. 

Tässä vielä yksi vinkki jouluksi, jos joulusi ei mene pilalle perinteiden rikkoutuessa! :) 

Perinteisen riisipuuron tilalle luomuohrapuuro

Riisi tuodaan kaukaa maailman toiselta puolelta Suomeen. Riisin hiilijalanjälki on monikymmenkertainen verrattuna esimerkiksi perunaan. Joulupuurona voi syödä myös ohrapuuroa. Olen ostanut Lapin Pyörniltä Riihipuoti Oy:n luomuohrahiutaleita, jotka on tuotettu Riihikoskella. Hiutaleet ovat siis todellista lähiruokaa verrattuna Kiinasta tuotuun riisiin. Puuron voi keittää oikeaan raakamaitoon, eli prosessoimattomaan lehmänmaitoon, jota saa ainakin Lumosta. 

Ruokaa roskiin

Uusimmassa MeNaiset -lehdessä (Nro 49/2010) oli mielenkiintoinen juttu siitä, kuinka paljon suomalaiset heittävät ruokaa roskiin. Artikkeli kiinnitti huomioni, koska olin juuri edellisenä päivänä miettinyt kyseistä asiaa. Viivi jättää usein ruokaa syömättä. Teen pikkuneidille puuroannoksen joka aamu ja ilta, sillä olen sinnikkäästi päättänyt totuttaa Viivin puuroon. Lautasella on vajaa desi puuroa ja pari lusikallista hedelmä- tai marjasosetta. Välillä Viivi syö lähes koko annoksen, välillä hän maistaa kaksi lusikallista ja kieltäytyy sen jälkeen avaamasta suutaan. Välillä syön itse puuronjämät, mutta useimmiten heitän sen roskiin.



Pienet puuronjämät ovat kuitenkin pientä verrattuna siihen, miten paljon ruokaa suomalaiset oikeasti heittävät roskiin. MeNaiset -lehden mukaan suomalaiskodeissa heitetään vuodessa pois noin sata miljoonaa kiloa ruokaa. Se on rahallisesti iso summa ja sitten suomalaiset valittavat, että ruoka on kallista. Maa-ja elintarviketalouden tutkimuskeskus tekee tänä vuonna tutkimushankkeen nimeltä Foodspill. Linkistä löytyy lisää muun muassa tutkimusmetodeista. Tutkimus julkaistaan tässä kuussa.

Ruokajätteellä on myös iso ympäristövaikutus. Ruokatuotanto rasittaa ympäristöä paljon enemmän kuin pakkaukset. Tässä Hesarin artikkeli vuodelta 2008, joka kertoo asiasta lisää. Mielestäni paras kommentti jutussa on tämä:

 "Syötäväksi kelpaavan ruuan pois heittäminen on turhinta mahdollista ympäristökuormaa ja eettisesti melko arveluttavaa. Tuotantoon käytetään luonnon resursseja, ja lähinnä laiskuuden ja välinpitämättömyyden vuoksi iso osa ruuasta heitetään pois" (Juha-Matti Katajajuuri)'


Miten siis voisimme vähentää syömäkelpoisen ruoan poisheittämistä? Kannattaa usein tarkastella omaa jääkaappiaan ja siellä olevien ruokien eräpäiviä. Ei kannata turhaan päästää jääkaapin perällä olevia  jogurttipurkkeja vanhenemaan. Pakastin on kätevä laite ruoan säilömisessä. Isosta leipäpaketista kannattaa laittaa osa pakkaseen. Myös juustoa voi pakastaa. Monesta ruoasta voi loihtia seuraavana päivänä uuden ruokalajin... Tämä on taito, joka puuttuu usein etenkin meiltä nuorilta. Perunamuusia ja puuroa voi käyttää leipätaikinaan, jauhelihakastikkeesta voi tehdä seuraavana päivänä jauhelihaperunasosevuokaa ja niin edelleen... 


Mieti näin joulun alla, miten paljon valmistat jouluruokia. Keskustelimme eilen isäni kanssa, että jos meille ei hankittaisi joulukinkkua ollenkaan. Kinkku ei ole kenenkään meidän lempiruoka edes jouluna, joten jospa korvaisimme sen hyvillä kalaruoilla. Sitten ei tarvitse joulun jälkeen miettiä, mitä ruokia tehdään valtavasta määrästä kinkkua, joka jäi joulusta yli.

Joulun tunnelma syntyy vähemmälläkin ruokamäärällä. Ennen vanhaan joulu oli se juhla, jolloin sai syödä vatsansa täyteen ja syödä yölläkin. Silloin oli pulaa ruoasta ja usein nälkä. Nykyisin elämme yltäkylläisyydessä ja harva suomalainen kärsii nälästä. Joten ei joulunakaan enää tarvitse liikaa mässäillä. Nautitaan hyvästä ruoasta rauhassa ja kohtuudella. Hyvä Joulumieli -keräyksen kautta voi lahjoittaa omista varoistaan niille suomalaisille, joilla oikeasti on nälkä.

Spelttiä peliin

Löysin kesällä kaupoista uuden tuttavuuden, josta on tullut melkein päivittäinen ruoka-aines meidän keittiöön. Kyseessä on speltti, joka on vanha perinteinen viljalaji. Wikipedian mukaan spelttiä on viljelty tuhansia vuosia sitten muun muassa Keski-Euroopassa, mutta parisataa vuotta sitten se joutui väistymään satoisampien vehnälajien tieltä. Suomessa spelttiä on alettu viljellä jälleen 1990-luvulla ja se sopii erityisen hyvin luomuviljelyyn, koska se kestää tavallista vehnää paremmin tuholaisia.

Spelttiä voi käyttää monipuolisesti. Itse olen leiponut speltistä muun muassa sämpylöitä ja pitsaa sekä tehnyt spelttimannapuuroa. Speltti on maukas ja sopii monen vatsalle, sillä se on helposti sulavaa, siinä on kuituja ja arvokkaita ravintoaineita. Kaiken hyvän lisäksi speltissä on enemmän proteiinia kuin vehnässä.

Tavallisista päivittäistavarakaupoista löytyy SunSpelt -merkkisiä luomuspelttituotteita, joita on helppo käyttää ruoanlaitossa. Pakettien kyljessä on myös hyviä reseptejä, joita voi kokeilla.

Jos käytät spelttiä leivonnassa, niin vaivatusta taikinasta tehdyt leivonnaiset kannattaa paistaa heti kun ne ovat nousseet, muuten ne lässähtävät melko nopeasti. Helpointa on käyttää spelttiä leivinjauheella nostatettavissa leivonnaisissa, kuten pitsoissa ja piirakoissa. Spelttiä kannattaa kokeilla myös lettuihin.

Itse valitsen melkein aina täysjyvää, oli kyseessä sitten vehnä tai speltti tai muu vilja. Täysjyvä tarkoittaa, että viljanjyvästä ei ole poistettu mitään osia. Kun jyvässä säilytetään kaikki kerrokset, sen ravintoarvo on kuorittua jyvää parempi. Jos vain mahdollista, niin kannattaa valita aina täysjyvätuote (leivät, pastat, puurot jne), sillä täysjyvä on merkittävä kuitujen, vitamiinien ja hivenaineiden lähde.

-----

Asiasta ihan muualle. Mediassa on ollut viime aikoina puhetta terveysblogeista. Osa asiantuntijoista on ollut huolestunut siitä, että blogeissa tutkittu tieto ja kokemusperäinen tieto usein sekoittuvat. Tässä kohdin haluan sanoa, että täällä kirjoitetut jutut ovat pääasiassa juuri näitä kokemusperäisiä asioita, eli ihan vain mutu-tuntumalla koettuja ja käytännössä testattuja juttuja. Ei tutkittuja totuuksia. Mutta sen te lukijat varmaan fiksuina ihmisinä olette tajunneetkin! :) Lisäksi, esittelen täällä ihan omasta vapaasta tahdostani sellaisia tuotteita tai kauppoja, joista itse pidän ja olen hyväksi todennut. En saa niistä mitään markkinointipalkkioita tai myynninedistämispalkkioita.

Mutta nyt siirryn viettämään pikkujouluja Viivin, Janitan, Mummin ja Vaarin kanssa. Juomme glögiä, laulamme joululauluja ja syömme herkkuja. Jussi viettää omia pikkujoulujaan laivalla, joten tällä kertaa juhlimme täällä mummilassa Viivin kanssa. Hauskaa pikkujoulua ja joulunodotusta kaikille! :)

Puolivuotias Viivi

Viivi täytti lauantaina puoli vuotta. Miten aika onkaan voinut mennä niin nopeasti? Muistan vieläkin niin elävästi ne toukokuun puolen välin päivät, kun joka aamu herätessä mietti, että jokohan tänään tulee lähtö synnyttämään. Ei millään olisi jaksanut enää odottaa, että saa oman pienen nyytin syliin. Ja nyt se oma pieni nyytti on jo puolivuotias. Mutta niinhän se menee, että kohta hän menee jo kouluun, kohta tulee murrosikä, rippikoulut, ajokortit... Hui. No, nyt on aika nauttia jokaisesta päivästä pikku-Viivin kanssa ja iloita arjen touhuista kotona.

Puolivuotias Viivi 

Haluaisin kovasti opettaa lapselleni terveitä elämäntapoja ja ruokailutottumuksia. Mutta opettaminen on tässä kohdin ehkä toisaalta väärä sana. Lapsi oppii matkimalla, joten opettaminen tapahtuu esimerkin avulla. Lapsi oppii niin hyvät kuin huonotkin asiat toisilta ihmisiltä, useimmat asiat vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan. Siispä minun ei ehkä kannata liikaa yrittää "opettaa" vaan vain elää sitä omaa arkea yhdessä lapsen kanssa ja siten lapsi oppii perheen tavat ja arvot kuin itsellään. Toivottavasti. 

Viivi on kuitenkin jostain oppinut hassun tavan, jota en tosiaankaan olisi hänen halunnut oppivan. Viivi on oppinut pöristelemään kielellään ja hänestä se on kaikkein hauskinta silloin, kun hän syö ruokaa. Neiti pöristelee ja päristelee perunat ja porkkanat suullaan niin, että koko ympärystä metrin säteellä hänestä on täynnä sosetta. Äiti kieltää kovasti, että EI saa Viivi tehdä noin. No, sekös neitiä vasta naurattaakin! 

Viivin lempiruoka on tällä hetkellä äidin keittämät luomuperunat ja -porkkanat. Yleensä ostan perunat Rauman Prismasta. Luomuosastolla on myynnissä valkoinen paperipussi, olikohan nimeltään Jakobssonin perunat. Oikein maukkaita luomuperunoita ja ihan kohtuulliseen hintaan. Parhaita porkkanoita saa ehdottomasti Ruokapuoti Lumosta. Siellä myydään sellaisia kunnollisia multaisia luomuporkkanoita, joista tulee ihan oman mummun ja papan aikoinaan viljelemät herkulliset porkkanat mieleen. 

Viivin inhokkiruoka on tällä hetkellä puuro. Eli ainakaan vielä ei äidin oppi ole mennyt perille, sillä omat aamuni käynnistyvät lähes aina rainbow luomukaurahiutaleilla. Olen yrittänyt keittää niistä Viivillekin puuroa ja soseuttanut sauvasekoittimella hienoksi, mutta ei oikein tahdo maistua. Olen tarjonnut sitä hänelle omenahillon ja marjojen kera, mutta ei oikein maistu. Vielä vähemmän maistuu kaupan vauvalle tarkoitetut puurot. Mutta me jatkamme mielenkiintoista tutustumismatkaamme herkulliseen ja mielenkiintoiseen ruokamaailmaan. Ja yritämme aina silloin tällöin jakaa niitä asioita myös täällä blogissa.

Terveisin,
Pauliina