keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Syömisen alkeet



Olin kuuntelemassa maanantai-illalla Eurajoella järjestettyä Patrik Borgin luentoa. Elintarviketieteiden maisteri, tutkija ja kirjailija Borg piti hyvin mielenkiintoisen luennon aiheesta "Helpoin tapa syödä hyvin." Luennon pääviesti oli se, että syömistä ei saa miettiä liikaa, sillä mitä enemmän syömistä miettii, sitä enemmän syö. Hyvässä syömisessä on kyse siitä, että syö terveellisesti ja monipuolisesti kaikkea, hyvällä omallatunnolla ja syö niin paljon ja usein kuin tekee mieli.


Borgin mukaan ihmiset ovat sekoittaneet oman kylläisyyden ja näläntunteen järjestelmänsä epäonnistuneilla laihdutuspyrkimyksillä ja liiallisella ruuan säätelyllä. Minä uskon täysin tähän, sillä olen itse onnistunut sekoittamaan normaalin syömisen opin painonvartijoiden pistejärjestelmällä. Näin jälkikäteen ajateltuna painonvartijoiden pistelaskusysteemi on maailman turhin. Se pitäisi oikeastaan kieltää lailla. Siinä ei todellakaan syödä siihen asti kuin tuntee itsensä tyytyväiseksi ja kylläiseksi, vaan vain siihen asti kuin sinä päivänä pisteitä riittää. Painonvartijat on erittäin hyvä tapa saada painoa nopeasti pois, mutta ei todellakaan pysyvästi. Kun lopetat pisteiden laskemisen, saat kilot heti takaisin. Jos joku on onnistunut pysyvästi laihtumaan painonvartijoilla, niin käsi ylös! Silloin kun ihminen haluaa laihtua pysyvästi, niin tuollainen itsensä huijaaminen on täysin turhaa.

Mutta siis mennäänpä takaisin luentoon. Borg kertoi hauskan esimerkin siitä, miten he olivat tehneet tutkimuksen suomalaisista miehistä. Kyseessä oli ilmeisesti joku tamperelainen miesporukka. Heillä kaikilla oli runsaasti ylipainoa. Tutkimuksen alussa Borg ja tutkijakollegat antoivat miehille kehoituksen syödä hyvin ja monipuolisesti, lisätä kasviksia ja hyviä rasvoja ruokavalioon ja niin edelleen. Miehet päättivät, että he aloittavat heti kunnolla: jättivät kokonaan oluen ja makkarat pois, yksi söi päivässä kilon porkkanoita, toinen veteli joka päivä puoli kiloa banaaneja. Miehet laihtuivat ensimmäisten 3-6 tutkimuskuukauden aikana keskimäärin noin 14 kiloa. Tutkijat olivat kehoittaneet tekemään muutoksia maltillisesti, mutta miehet eivät jaksaneet edetä hitaasti, vaan halusivat tuloksia nopeasti. Mikä olikaan lopputulos? Miehet jaksoivat aloittamallaan linjalla noin puoli vuotta, jonka jälkeen he palasivat entisiin elintapoihin. Tutkimus kesti yli vuoden ja tutkimuksen lopulla miehet olivat saaneet alussa laihduttamansa kilot takaisin ja vielä viitisen kiloa siihenkin päälle. Opetus siis on, että elämäntapamuutosten on oltava pieniä ja helppoja. Sellaisia, joita pystyt noudattamaan koko loppuelämäsi.



Borgilla oli myös mielenkiintoinen tutkimus siitä, mitä suomalaiset vastaavat, kun heiltä kysytään, miksi he eivät halua muuttaa ruokavaliotaan. Puolet vastaajista oli kuulemma todennut, että "syön jo hyvin". Tähän ansaan moni sortuu. Itse olen ainakin kuullut monen suusta, että en ymmärrä, miksi en laihdu, kun syön niin terveellisesti ja vähän. Niinpä niin. Moni luulee syövänsä hyvin, mutta totuus on kuitenkin toinen.
25 % prosenttia vastaajista oli todennut, että ei halua luopua lempiruuastaan. No eihän mistään tarvitse luopua! Ei elämässä voi kieltäytyä totaalisesti omasta lempiherkustaan. Sitä voi syödä silloin tällöin hyvällä mielellä ja nauttia täysillä. Yksi ruoka kohtuudella nautittuna ei estä kenenkään laihtumista. Toiset 25 % oli vastannut, että itsekurin puute. Tämän väitteen Borg tyrmäsi sillä, että hyvä syöminen ei vaadi itsekuria. Tiukat laihdutuskuurit vaativat itsekuria - terveellinen, monipuolinen ja ravitseva ruokavalio ei.

Suurin ansa, johon ihmiset Borgin mukaan lankeavat, on vääränlainen ateriarytmi. Aamuisin syödään liian kevyesti, lounaalla jatketaan samalla kevyellä salaattilinjalla, iltapäivällä juodaan vain kahvia ja kun töistä päästään kotiin on jo kiljuva nälkä. Illalla ravataan jääkaapilla, kun tuntuu, että mikään ei riitä täyttämään vatsaa. Jokaisella meistä on joskus sellaisia päiviä, kun ei yksinkertaisesti ehdi syödä riittävästi päivällä. Illalla onkin sitten koko ajan nälkä ja vaikka olisi jo syönyt kunnon aterian, niin tekee ainakin vielä herkkuja mieli. Kroppa huutaa kaloreita! Borgin mukaan on ihan ok, jos näitä päiviä on satunnaisen harvoin. Mutta jos makeanhimo ja syömiskohtaukset toistuvat usein, on syytä tarkistaa omaa ateriarytmiään. Pääsääntö on, että noin puolet päivän kaloreista tulisi olla syötynä iltapäivään mennessä. Borgin mukaan kaloreita ei tietenkään saa laskea, mutta siis noin suurin piirtein.

Yksi kysymys heräsi Borgin luennon jälkeen mieleeni: Jos kerran painonhallinta on näin helppoa ja rentoa, kuin Borg kuvaa, niin miksi me suomalaiset koko ajan vain lihomme lisää? Borgin viesti on, että syö niin paljon kuin haluat ja kaikkea saa syödä kohtuudella. Todellisuudessa harva kuitenkaan onnistuu näillä ohjeilla. Ohjeet varmasti toimivat, jos osaat oikeasti jo hyvän syömisen perusteet, mutta suurin osa ihmisistä luultavasti luulee osaavansa, vaikkei oikeasti osaakaan.

Tässä vielä Patrik Borgin ravinnon laatutakuut. Kun laitat nämä asiat kuntoon, niin olet jo pitkällä:


  • 500g kasviksia joka päivä (Jatkan tästä aiheesta seuraavassa blogikirjoituksessa) 
  • Valitse täysjyvää
  • Syö enemmän kasviöljyjä (rasvan laatu paljon oleellisempaa kuin rasvan määrä) 
  • Syö 2-3 kertaa viikossa kalaa (voit korvata myös kalaöljykapseleilla)
  • Valitse energiattomia juomia 
  • Herkkuja kohtuudella


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti