maanantai 27. syyskuuta 2010

Ostaisinko luomua?

Luomutuotteet ovat vihdoin ja viimein löytäneet tiensä pientenkin kauppojen valikoimiin. Kuluttajien tietoisuus luomusta on lisääntynyt viime vuosina valtavasti ja sitä myöten myös luomutuotteiden kysyntä. Yhä edelleen luomuruokaa löytyy kuitenkin melko harvan ostoskorista. Voisikohan luomu olla joskus enemmistön valinta? 

Luomu on lyhenne sanasta luonnonmukainen. Luonnonmukainen tuotanto tarkoittaa, että kasvien viljelyssä, kotieläinten hoidossa ja elintarvikkeiden valmistuksessa otetaan käyttöön luonnon omat menetelmät. Luomuviljelyssä maata hoidetaan eloperäisillä lannoitteilla, kuten kompostoidulla karjanlannalla ja vuoroviljelyn avulla. Torjunta-aineet ovat luonnon omia tuholaisten luontaisia vihollisia. Luonnonmukaisessa kotieläintaloudessa kotieläimet syövät luomurehua ja saavat liikkua ja laiduntaa säännöllisesti. Eläinten hyvinvointiin ja lajityypilliseen käyttäytymiseen kiinnitetään erityistä huomiota.Itse arvostan erityisesti sitä, että luonnonmukaisessa maataloudessa ei käytetä synteettisiä torjunta-aineita, kasvuhormoneja tai antibiootteja. Mitenköhän paljon kyseisiä aineita on "tavallisessa" eli ei-luonnonmukaisessa ruokatuotannossa? Luomuviljelyssä kemikaalien käyttäminen on kielletty, joten luomun suosiminen vähentää elinympäristömme kemikaalirasitusta. Kemikaaleja meinaan käytetään monilla eri aloilla ja tehtaista ja pelloilta kemikaalit päätyvät rasittamaan ilmakehää, vesistöjä ja maaperää.

Luonnonmukaisesti tuotetun elintarvikkeen tunnistaa yleensä jo pakkauksesta, jossa lukee luomu, sillä luomu-sanaa ei saa käyttää minkään muun kuin luomutuotteen yhteydessä. Luomutuotteeksi lasketaan sellainen tuote, jossa luonnonmukaisia ainesosia on vähintään 95 %. Suomessa luomutuotteen tunnistaa useimmiten Luomu-merkistä, joka on maa- ja metsätalousministeriön julkistama merkki. Tuon suomalaisten viranomaisten valvoman merkin saa sellainen tuote, jota on valvottu pellolta kauppaan asti. Merkin käyttäjä sitoutuu EU:n luomuasetuksen ehtoihin. Merkin saa myös ulkomainen luomutuote, jos se pakataan Suomessa.



 Tämä sen sijaan on EU:n tähkämerkki, eli EU-alueen yhteinen luomulogo. Sitä voidaan käyttää EU:n alueella tuotettujen luonnonmukaisten tuotteiden pakkauksissa. 



On monta hyvää syytä käyttää luomutuotteita. Kuten yllä kirjoitin, niin luonnonmukainen tuotanto rasittaa vähemmän ympäristöä, maaperä on ravinteikkaampaa ja luomuruoka on puhdasta, vapaa vieraista aineista. Näistä hyvistä syistä huolimatta silti melko harva käyttää luomua. Miksi näin?

Luultavasti yksi syy on kalliimpi hinta. Olen tehnyt itse hintavertailuja monen luomutuotteen kohdalla ja tiedän, että luomu maksaa usein kymmeniä senttejä enemmän kuin vastaava ei-luomutuote. Tehotuotetut elintarvikkeet ovat tietysti halvempia, koska ne ovat tehotuotettuja. Myös kysynnän ja tarjonnan laki määrää sen, että luomuruoka on kalliimpaa.

Itse olen valmis maksamaan luomusta vähän enemmän. Arvostan puhdasta, ravinteikasta ruokaa ja ekologista tuotantotapaa. Mutta on niitäkin päiviä, jolloin luomu jää hyllyyn. Rauman kaupoissa olen törmännyt välillä siihen, että koska luomua menee vähemmän, niin luomuhyllyyn on jäänyt huonolaatuisia, pilaantuneita tai homehtuneita tuotteita. Tällöin valitsen ei-luomun. Myös hinta voi joskus ylittää minunkin ostopäätökseni rajat. Viimeksi kun kävin Rauman Citymarketissa, niin luomu kevytmaidon hinta oli törkeän kallis, 1,85 € litra, kun muualla luomumaitoa saa noin 1,35 €:n hintaan.

Jos luit tämän jutun, olisi mukava kuulla, miksi sinä ostat tai et osta luomua? Onko niin, ettet ole edes tullut koskaan ajatelleeksi asiaa? Onko luomuruoka edelleen liian kallista? Vai onko se vaikeasti saatavilla? Jätä ihmeessä kommentti blogiin, vaikka nimettömästi! :)

- Pauliina




 

2 kommenttia:

  1. Enemmän vaakakupissa painaa se että ruoka on tuotettu omassa pitäjässä, kuin se onko se luomua vai ei. "Vahingossa" on tullut ainakin kaurahiutaleita ostettuna luomuna periaatteella "Kun siinä lukee Pirkka, sen on pakko olla halpaa". =)

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että lähiruoka painaa vaakakupissa! Itsekin ostan mielummin esimerkiksi lähellä viljeltyjä kasviksia kuin ulkomailla viljeltyjä luomukasviksisia. :)

    -Pauliina

    VastaaPoista